KEVÄINEN KOSKIKIERROS 3.5.2012

Mäntsäläläisen liikennöitsijän bussi saatiin jälleen täpötäyteen retkeläisiä. Bussin keulassa komeili Mäntsälä-Seuran nimi koko retken ajan. Lehtimies ja puheenjohtaja eivät enää mahtuneet bussiin, vaan he tulivat autolla perässä.

 
Takaisin

 


Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Mustijoen pisin koski eli Nummistenkoski. Siellä mm. Nummisten kylän tuntija Tenho Vilander kertoi kosken historiasta, josta kertovat mm. vasemmalla näkyvä saharakennus ja oikealla näkyvät tukinuittorännin sekä myllyn jäännökset.


Nummistenkosken alkupäässä Mustijoki virtaa hyvin tyynesti, mutta sitten joki putoaa n. 200 metrin matkalla n. 7 metriä. Vasemmalla näkyvän pienen saaren kohdalla oli tukinuitossa käytetty sulku ja oikeanpuolessa kuvassa näkyy kosken partaalla Koskelan huvila, joka liittyy kiinteästi läheisen Ylikartanon historiaan. Nummistenkosken kokee parhaiten kulkemalla kosken vartta polkua pitkin aina uimarannalle saakka. Monille tämä reitti oli uusi kokemus.


Nummisista jatkettiin Halkiaan, jossa on Mustijoen korkein putous: 11 metriä. Mäntsälän Sähkö hyödyntää kosken vesivoimaa ja pääputous suljettiin siksi aikaa, kun Mäntsälän Sähkön edustaja Kari Kärpänen kertoi voimalaitoksen toiminnasta.


Vasemmalla näkyy Halkian kosken vesiputous kanjoneineen ylhäältä päin kuvattuna ja oikealla kosken sivuhaara eli ns. ohivirtaushaara, jonka vesi ei mene voimalaitoksen läpi.


Meille esiteltiin voimalaitoksen toimintaa myös sisältä käsin. Oikealla näkyy laitoksen ydin eli vesiturbiini, joka tuottaa virtaavasta vedestä sähköä 400:lle kotitaloudelle.


Bussin tavaratilasta kaivettiin esiin kahvit ja kotitekoiset tuoreet pullat, jotka nautittiin Halkian kosken partaalla, kun koski laitettiin jälleen virtaamaan. Sitten jatkettiin bussilla eteenpäin. Matkan aikana kuulimme tarinoita ja selostuksia eri koskiin liittyen niin Tenho Vilanderin (kuvassa vas.), matkan vetäjä Eero Vikströmin kuin hauskasti mäntsälän murteella Marjatta Utterinkin suusta.


Seuraava kohde oli Mustijoen luonnontilaisimpana säilynyt iso koski eli Lukkokoski, jonne pääsee Tuuliruusun kautta. Siellä viivyttiin hetki kosken kuohuja kuvaillen ja luonnon rauhasta nauttien.


Seuraavaksi jatkoimme Hirvihaaran kuntomajalle, jonka läheisyydessä kuohuu lyhyt, mutta keväisin varsin näyttävä Hurankoski. Monille vanhoillekin mäntsäläläisille tämä oli uusi tuttavuus. Koskeen liittyy hauska kylätarina hauesta, joka oli niin iso, ettei mahtunut kääntymään ennen koskea. Hauki suomustettiin kyntöauralla ja suomuista tehtiin ladon katto. Tarinan kuulimme Marjatta Utterin värittämänä bussissa matkalla koskelle.


Viimeiseksi auringonlaskun aikaan vierailimme vielä Hirvihaaran koskella, jossa samaan kuvaan voi saada kosken lisäksi 100 vuotta vanhan kivisillan sekä tulitikkutehtaan rauniot. Koskellakin on kivirakennelmia, jotka muistuttavat sen historiasta samaan tapaan kuin sen partaalla oleva vanha puurakennuskin.


Hirvihaarankoski näkyy maantiesillaltakin, mutta sen kuohut kokee parhaiten menemällä rantaan.

Matka oli kaikinpuolin onnistunut ja aikataulukin piti minuutilleen ilman, että hetkeksikään tuli kiireen tunnetta.